Yhteystiedot

Jaana Sohlman
Haavistontie 435
03400 Vihti
040-3563094

Motto:
Tärkeintä elämässä on nöyryys ja intohimo. Minkä tahansa teetkin, tee se takapuoli savuten. Syöksy siihen suorin vartaloin, kahdella kierteellä, koska vain siten lunastat itsekunnioituksesi.
~Aino Suhola~

Vuodet vierii

Keskiviikko 22.8.2012 klo 20.57

Uskomatonta.  Näitä sivuja on käyty lukemassa yli 7000 kertaa ja jopa ihan viime päivinä.  Mahdatte olla pettyneitä, kun en ole päivittänyt näitä pitkään pitkään aikaan.  Ei siis voi olla totta!  En edes itse ole käynyt näillä sivuilla, en todella muista, koska.

Paljon on vettä virrannut erinäisissä vesistöissä siitä kun viimeksi olen kirjoittanut.  Lapset ovat kaikki täysikäisiä ja itsellekin viisikymmentä ikävuotta tulee täyteen jo ensi vuonna. 

Töissä pakerretaan yhä samaisessa vakuutusyhtiössä, toimenkuva vain on muuttunut vuoden 2010 aikana.  Vuoden 2011 syksyllä aloitin oikeustieteen opinnot Itä-Suomen avoimessa yliopistossa ja nyt keväällä pääsin tutkinto-opiskelijaksi.  Tavoitteena on saada hallintotieteen maisterin paperit käsiini.

Maata viljellään edelleen, sehän se toiveammatti on ollut nuoresta lähtien.  Nyt näyttää siltä, että ei me ihan niin parjattu ammattikunta enää olla kuin aiemmin.  Lähiruokaa arvostetaan ja erilaiset ruokakriisit ympäri maailmaa auttavat arvostamaan sitä, että lähellä tuotettu ruoka on myös huoltovarmuutta. 

Eurooppaa ravistelee talouskurimus, kättä väännetään yhteisvaluutan puolesta ja vastaan.  Aika metkaa tämä markkinatalous, hetkessä ovat kadonneet Nokiankin loiston päivät ja mijardööreistä on tullu pelkkia miljoonaomaisuuden omistajia.  Tässäkin minua eniten surettaa ne tavalliset kansalaiset Kreikassa ja Espanjassa ja ehkä vähän Italiassakin, vaikka se maa ei oikein koskaan ole suosikkini ollutkaan.  Vaikka olenkin yhteiskunnallisesti valveutunut, on minun ihan oikeasti vaikea käsittää, mitkä on ne markkinavoimat, jotka vinouttavat talouttamme.  Ja mikä ja missä on se lääke, joka tämän tilanteen saisi parantumaan.  Taloustieteilijöiltä tulee ristiriitaista viestiä ja jos he ovat hukassa, niin miten tavallinen ihminen ei sitten olisi?

En edelleenkään ole naamakirjassa enkä missään muussakaan sosiaalisessa mediassa.  Olkoon nämä kotisivut paras yritykseni tällä informaatiotekniikan saralla.  Töissä kirjoittelen pikaviestejä työkavereiden kanssa.  Ai niin, muistatte varmaan siskoni, jonka opiskelun aloittamisesta kirjoitin.  Hän oli Englanissa kolme kuukautta työharjoittelussa ja minä hankin koneelleni skypen, että sain jutella hänen kanssaan livenä. Jopa Juha opetteli sen käytön,kun olimme vapun aikaan siskon luona käymässä.  Fossiilit rulettaa.

Ajattelin jo , että lopetan näiden kotisivujen ylläpidon, mutta taidan vielä pohtia hieman, että jatkaisinko.  Mitäs mieltä te olette?  Olen joskus aikaisemminkin kysynyt lukijoilta jotain, mutta vastausta ei ole tullut.  Jos ei yksikään teistä lähetä palautetta oheisen yhteydenottolomakkeen kautta, niin sitten lopetan.  Kuten olen sanonut, viestiä voi lähettää nimettömänäkin.  Aikaa on muutama viikko.  Katellaan mitä tapahtuu.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: aika, työ, opiskelu, talous

Siskon muutto

Tiistai 23.9.2008 klo 21.43 - Jaana

Kävin sunnuntaina "heittämässä" vanhemman pikkusiskoni tavaroineen Tampereelle.  Hän on aloittanut opiskelun Tampereen yliopistossa syyskuun alussa ja sai vuokrattua itselleen kämpän.  Paljon sitä kamaa olikin, pakettiauto täynnä.  Taidamme olla vähän myöhäsyntyistä sukua.  Itse olin 37-vuotias, kun aloitin opiskeluni Helsingin yliopistossa, hän 33-vuotias.  Itse ainakin nautin suunnattomasti opiskelustani.  Pääaineeni proffa oli minua ainoastaan 3 vuotta vanhempi, joten ymmärsin todella hyvin hänen ajatusmaailmaani ja hänen opetustaan oli helppo seurata.  Tein päivätyötä ihan normaalin tapaan opiskelujeni ohella.  Kiitos silloiselle työnantajalle, joka salli minulle joustavat työajat.

Opiskelumahdollisuudet ovat Suomessa hyvät.  Siskoni pääsee aloittamaan täyspäiväisenä opiskelijana, kiitos opintotukijärjestelmän.  Eihän opiskelijat tänä päivänäkään rahoissa ui, mutta itse opiskelu on kuitenkin edullista.  Leijonanosan vievät asunto ja ruoka.  Itseni ei tarvinnut enää lainaa ottaa opiskelua varten, olihan sitä ihan tarpeeksi jo muutenkin.

Onnea vaan opiskeluille sisko.  Nauti nyt vanhemman ja viisaamman olotilasta.  Samoin terveisiä toiselle siskolle Joensuuhun.  Medianomin tutkinto (AMK) häämöttää jo.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: opiskelu, sisko