Yhteystiedot

Jaana Sohlman
Haavistontie 435
03400 Vihti
040-3563094

Motto:
Tärkeintä elämässä on nöyryys ja intohimo. Minkä tahansa teetkin, tee se takapuoli savuten. Syöksy siihen suorin vartaloin, kahdella kierteellä, koska vain siten lunastat itsekunnioituksesi.
~Aino Suhola~

Minä Jaana

Olen Jaana Sohlman, 49 -vuotias maanviljelijä Vihdin Olkkalasta.  Perheeseeni kuuluvat puolisoni Juha Sohlman 49, maanviljelijä hänkin sekä lapset Mikko 22, Riikka 20  ja Katri 18.

Olen asunut Olkkalassa vuodesta 1989, jolloin ostimme mieheni kotitilan itsellemme työpaikaksi ja kodiksi.  Tilakaupan yhteydessä ostimme myös nykyisen kotitalon, joka tuolloin oli vielä rakennusvaiheessa.  Talon saimme valmiiksi jouluna 1989 ja ensimmäinen lapsemme Mikko syntyi reilua kuukautta myöhemmin helmikuussa 1990.  Tyttäristä Riikka syntyi helteisen kuumana kesänä, heinäkuussa 1992 ja Katri tammikuussa 1994. Viidessä vuodessa olimme tehneet suuria elämänmuutoksia.  Tilalliset ja kolmen lapsen vanhemmat.  Vihtiin olen muuttanut vuonna 1983, jolloin vanhempani halusivat päästä lähemmäs kesämökkiään, joka sijaitsee Karjalohjalla.  Olin vuonna 1982 kirjoittanut ylioppilaaksi ja tehnyt sitä seuraavan "välivuoden" töitä Valtion siementarkastuslaitoksella Helsingissä.  Vihtiin keväällä 1983 raijasin tavarani, mutta kesä vierähti Merihaassa, 12. kerroksessa alivuokralaisena.  Ainoa kerta, kun olen asunut kerrostalossa.

 

Koulutukseltani olen agrologi sekä maa- ja metsätieteiden maisteri.  Vanha kansa tuntee korkeakoulututkintoni myös nimellä agronomi.  Yliopistoon lähdin opiskelemaan vasta aikuisiällä, 37 -vuotiaana.  Opinnot suoritin työn ohella ja valmistuin vuonna 2007.  Juhlallinen promootio oli tänä kesänä.Työskentelen kotitilallamme puolisoni kanssa maanviljelijöinä.  Tilan ulkopuolella olen työskennellyt vuodesta 1997 alkaen, sillä EU toi tullessaan mm. tuottajahintojen rajun laskun.  Olemme ostaneet työpaikkamme velkarahalla, joten perheen elättämiseksi oli lähdettävä palkkatöihin.  Olen työskennellyt 10 vuotta valtion palveluksessa, mm. Uudenmaan TE-keskuksessa.  Reilun vuoden olen kuitenkin ollut yksityisen vakuutusyhtiön palveluksessa.  Toimin tällä hetkellä asiantuntijana maatilakorvauspalveluissa.

omat_001.jpg