Otorohanga 24.11.2014

Maanantai 24.11.2014 klo 5.21 - Jaana

Kotisivujen palvelimenvaihto venähti vähän pitemmälle kuin oli ilmoitettu, joten jos luulitte, että nyt on Jaanan kotisivut suljettu rahapulan vuoksi, niin erehdyitte.  Rahaa on kyllä ihan kiitettävästi saatu kulumaan tällä reissulla, niin ei mikään ihme, jos on rahat hieman vähissä.

Täällä kuitenkin ollaan ja viimeistä päivää ennenkuin auto pitää palauttaa.  Lauantai oli todella sumuinen ja sateinenkin.  Käytiin me siellä Mount Taranakin visit Centerissa, mutta vaikka ylhäällä tuhannen metrin korkeudessa oli yllättäen selkeämpää, niin tuuli oli sen verran kova ja ilma muutenkin viileähkö, että päätettiin olla kiertämättä mitään polkuja.  Tultiin takaisin New Plymouthiin ja päätettiin, että nyt ollaan sisätiloissa.  Joten etsittiin keilahalli, jossa sitten sattui olemaan myös hohtominigolfrata.  Niinpä iltapäivä vierähti pelejä pelaillen.  Päätteeksi vielä otettiin yksi erä biljardia eli pool, niin kuin sitä täällä kutsutaan.

Sunnuntaiaaamu valkeni suhteellisen aurinkoisena ja toiveikkaina lähdimme liikkeelle.  Ajoimme toiselle puolelle Mount Taranakia ja nousimme autolla niin ylös kuin mahdollista eli sinne noin tuhannen metrin korkeuteen.  Ja kuinka ollakaan, sen verra pilvet väistyivät, että saimme kivan tuosta tulivuoren huipusta.  Lauantaina olimme saaneet lukea, että tulivuori purkautuu noin 300 vuoden välein, joten seuraavaan purkaukseen on enää vain 60 vuotta.  Me emme kuitenkaan voineet jäädä odottelemaan, vaan oli aloitettava seuraava taival.

Tulimme tänne Otorohangaan, koska tämä on lähin Waitamo Cavesia oleva kaupunki.  Koska ajomatka ei ollut "kuin" 200 kilometriä, valitsemme tien, joka on joskus ollut varmaan valtaväylä eri kaupunkien välillä, mutta uusien nopeiden teiden rakentamisen jälkeen on ikään kuin unohtunut.  Tien nimi olikin osuvasti "Forgotten road".  Tiestä on tehty opaskartta, johon on kerätty tien varrelta erilaisia kiinnostavia kohteita.  Ensimmäinen, jota tavoittelemme, oli vanha tiilitehdas, jonka piipun kerrottiin olevan 30 metriä korkea, katseet etsivät tätä selkeää maamerkkiä.  Tiilitehdas kiinnosti jo siksikin, että myös Olkkalassa, kotikylässäämme on ollut tiilitehdas, jonka piippu on edelleen pystyssä.  Juha muisteli, että sen korkeus olisi 33 metriä.  No, me emme tiilitehdasta löytäneet, ja kun luin opasta vähän tarkemmin, huomasin, että piippu oli purettu ja tiilet myyty.

kahvilla kävimme todella pienessä kylässä, joka oli aivan kuin unohdettu omaan aikaansa.  No se on tehty tietysti turisteja varten, mutta koska nyt ei vielä ole paras turistiaika, olimme lähes ainoat "vieraat" paikalla.  

Tämän jälkeen suuntasimme vielä pienemmälle tielle, joka johti Uuden Seelannin toiseksi korkeimmalle vesiputoukselle.  Tällä tiellä jo lehmätkin kulkivat vapaana, mutta onneksi selvisimme ilman suurempia törmäyksiä.  Luimme ekan tiekuntien väärin ja käännyimme tielle, jonka luulimme johtavan vesiputoukselle.  Mutta sitten kun piti jo alkaa aukaisemaan laitumien portteja, alkoi heräämään epäilys, että ollaankohan nyt oikealla tiellä ollenkaan. 

Vähän aikaa harhailtuamme löysimme oikean paikan, mutta piti sinnekin mennä lammaslaitumen poikki.  Vesiputous oli korkeudeltaan reilut 70 metriä, mutta joki laski nopeasti vielä syvemmälle rotkoon, joten näkymät olivat mahtavat.  Vielä parisataa metriä ennen putousta ei olisi voinut aavistakaan millainen näkymä oli edessä.

Tie oli jälleen mutkainen ja mäkinen.  Viimeinen pätkä ennen valtatietä oli hiekkatietä.  Onneksi pahin laskusuunnassa oli päällystetty, joten ei tarvinnut pelätä, että kivien päällä olisi rullattu suoraan laaksoon.

Valtatielle päästyämme olimme jälleen Tasmanian meren rannalla.  Kävimme katsomassa kalliomuodostelmia "Three sisters" ja "Elephant rock", joita pääsee katsomaan ainoastaan laskuveden aikana, jolloin vesi on vetäytynyt rannalta ja kävelemään pääsee merenpohjaa pitkin.  Saavuimme rannalle iltapäivällä puoli viiden aikoihin ja laskuvesi oli tuolloin.  Ketään muut ei kuitenkaan näkynyt, joten mietimme hetken, uskalletaanko lähteä ollenkaan, sillä kävelyä oppaan mukaan oli edestakaisin 30 minuutin verran.  Meillähän ei ollut mitään tietoa, milloin ja kuinka nopeasti nousuvesi tulee.  Päätimme kuitenkin lähteä ja selvisimme reissusta ilman uimista.

Tälle maanantaiaamulle olimme varanneet Waitamon luoliin retken.  En tiedä, mitä päässäni oli liikkunut, kun olin varannut kaikesta kolmesta helpoimmasta retkestä luolissa vietettävän ajan mukaan psimmän reissun.  Ehkäpä siksi, että sen kerrottiin olevan sellainen, jonka pystyi tekemään myös pyörätuolilla.  Meillä kuuluu auton vuokraan ilmainen sisäänpääsy yhdelle sellaiselle 45 minuutin mittaiselle reissulle, mutta olin lukenut jostain, että se alkaa siten, että ensin kuljetaan ahdasta käytävää pitkin.  Ei siis minulle, ahtaanpaikan kammoiselle tarkoitettu.  

Menimme siis lunastamaan lippumme ja ajoimme odottelemaan parin kilometrin päässä olevalle kaivokselle muuta ryhmäämme.  Pikkaisen vielä mietin, että mitenköhän tässä käy.  No, muu ryhmä tuli ja yllättäen siinä oli pari suomalaistakin mukana.  Opas oli oikein mukava pirteä nuori naisihminen. Ensin luoliin laskeuduttiin laajan luolan seiniä myötäileviä kierreportaita ja se osuus oli ihan ok.  Sitten siirryttiin holvikäytävän kautta tippukiviosastolle.  Sitten iski se paniikki ja suoranainen fyysinen pahoinvointi.  Täältä on päästävä ulos ja heti.  Onneksi, siis todella onneksi meitä vastaan tuli edellinen ryhmä, joka oli posistumassa.  Kysyin oppaalta, voinko lähteä sen ryhmän mukana ulos ja kyllähän se sopi.  Sen ryhmän opas oli nuori kaveri, joka kysyi, että halusinko vielä nähdä kiiltomadot, ne ovat kuulemma ihan lyhyen matka päässä.  Vastasin muistaakseni, että niidenhän takia tänne on tultu ja niin sitä siiryttiin vielä muutama kymmenen metriä eteenpäin.  Näin kyllä madot, mutta enpä juuri muista enää sitä näkyä, niin paniikissa olin.  Minä pääsin takaisin maan pinnalle ja Juha sai onneksi jatkaa matkaansa ja hän voi kertoa sitten siitä omassa osuudessaan.  Luolat tai ainakin luolat, joissa on ahdasta (minun mielestäni) eivät siis ole minun juttuni.

Huomenna sitten Aucklandiinm auton vaihto ja muutamaksi yöksi tänne samalle suunnalle.  Menemme 450 lehmän lypsykarjatilalle, mutta siitä sitten myöhemmin.  Juha haluaa lisätä oman osuutensa tähän raporttiin.

Lue lisää »