Juhan jatkoa edelliseen kirjoitukseen: Hei vaan. Tunneli tai kaivis jatkui upeana ja kohta kuuluikin maanalaisen kosken tai virtauksen ääni. Kuljimme joen yläpuolella ramppia pitkin ja samalla ylhäällä lukuisat kiiltomadot loistivat heijastuen alapuolella olevaan virtaan. Reitti jatkui usean tippukivimuodostelman ohi. Yhdessä kokoontumispaikassa oli metallinen teräsputkin, josta näimme päivänvalon. Putkella oli pituutta 55 metriä ja sitä pitkin oli johdettu betoniaseman kulkuväline tekemiseen. Lisäksi meille näytettiin "hiidenkirnu" yläpuolellani joka oli 40 metriä ja noin 4 metriä halkaisijaltaan. Siinäpä ne mieleenpainuvimpia.

Aloitan nyt näin reissumme loppupuolella eri alojen tilannekatsauksen hyvin suopeasti vain omiin näkö/kuulo tai hajuhavaintoihin.

Ensimmäinen osa liikenne: tiet ovat täällä hyvässä kunnossa. Mitä nyt pienet sortumat vuoristo-osuuksilla haittaavat. Raskaankalustosta kiinnostuneille voin kertoa, että vetoautot ovat pääsääntöisesti neli-akselista ja telivetoisia. Perävaunut vähintääkin neli tai viisiakselisia. Tukkirekoissa on paineenalunnuslaitteet vetopyörissä ja tyhjinä ne ottavat perävaiununsa kyytiin. Tämä onkin varmaan hyvä keino, sillä vuoristoissa teillä ei kääntöpaikan ole kovin leveä ja intiaanikäännöksekin osaavat ovat helisemässä. Raskaallakalustolla max. Nopeus on 90 km/h. Eli campervanilaisia kyllä pitää kiirettä päästä jaloista pois. Siitä olenkin apukuskilta saanut moitteita useasti.