Olin iltapäivällä sienimetsällä ystäväni Tuulan kanssa. Sienien keruun, tosin sato oli niukanlainen, lisäksi paransimme maailmaa, kuten aina. Kiersimme Moksissa Haukkalammen ja Katajalammen ympäristöissä. Tapasin Juhankin, olivat tulilla. En ole oikeastaan koskaan osannut pelätä metsässä. Moksissa on laajat yhtenäiset metsäalueet, mutta ei se mitään synkkää korpea ole. Matkalla paikalle, jossa joskus oli ollut paljon suppiksia, tapasimme tuon hirviporukan, metsäkoneenkuljettajia kaksin kappalein ja lauman hesalaisia partiolaisia. Katajalammen lähellä taas kuului selkeässä ilmassa Haaviston suunnalla olevien hiekkakuoppien seulojen äänet. Hiiskulan metsissä muutama viikko sitten kanttarelli-aikaan oli lähes yhtä hulvatonta menoa kuin Turun motarilla. Jokamiehen oikeudella kaikkien saatavissa on tuon metsän ja luonnon rauha.
Kiinteistöverosta maa- ja metsätalousmaalle on puhuttu pitkään. Itse en kannata veroa, koska maanomistajalla on mielestäni sen jälkeen mahdollisuus kieltää omaisuutensa käyttö. Itsekin liikun enemmän muiden kuin omassa metsässä. Haluankin säilyttää tuon oikeuden itselleni ja samalla muille mahdollisimman kauaksi aikaa.
Parisen viikkoa sain kyselyn hevostenystäviltä, jotka halusivat tietää meidän ehdokkaiden kannan pääasiassa maastoratsastukseen. En vastannut tuohon kyselyyn. Olen kuitenkin sitä mieltä, että ne, jotka haluavat liikkua luonnossa ratsain, itse käyvät neuvottelut maanomistajien kanssa. Vihdissä on moottorikelkkailijatkin saaneet neuvoteltua reiteistä, miksi sitten eivät ratsastajat?
Monilla harrasteryhmillä on intressejä saada oman harrastuksensa suorituspaikkoja Vihtiin tai sen läheisyyteen. Näitä toiveita on katsottava aina tapauskohtaisesti. Ampumarata, mikroautorata, golfkenttä, jäähalli, kaikenlaisia toiveita on. Lupaan alkuun vain kuunnella, mitä toivotaan. Lupaan myös aina perustella päätökseni.
Joku on kysynyt, miksi en ole kertonut harrastuksistani mitään. No, yksinkertaisesti siksi, että niitä ei erityisesti ole. Jumpassa käyn parisen kertaa viikossa, lenkillä kerran. Luen paljon ja olen Vihdin kirjaston innokas käyttäjä. Nyt tosin olen suunnanut kulkuani myös Karkkilaan, kiitos LUKKI-kirjastoyhteistyön. Käsitöitä, ristikoita ja palapelejä teen, jos ehdin. Nyt on kyllä tuo ikänäkö iskenyt, että illan hämärässä ei aina pysty pikkutarkkaa hommaa enää tekemään. Pitäisi varmaan hankkia lasit.
Huomiseksi vaalipäiväksi on luvattu kunnon syysmyrskyä. Enemmän kuitenkin huolestuttaa, kun lukion ekaluokkalainen on laivalla. Kestääköhän se merenkeinuntaa? Vuorokauden kuluttua on vastaus lähes molempiin. Ai siis mihin? No siihen, olenko kunnanvaltuutettu 2009 - 2012 ja miten se keskimmäinen jaksoi.