Kävin tuossa juuri äsken pikaisella kävelylenkillä. Kun poistuin pihapiirin valojen loisteesta, jouduin hetkisen totuttelemaan pikitien vieressä, katuvalo kun pysyi sammuneena. Liekö se aika kuukaudesta vai liian pilvistä? Olen seurannut keskustelua Vihdin kunnan yhdestä keinosta säästää - katuvalojen sammuttamisesta yöaikaan. Täytyy myöntää, että vähän aavemaiselta tuntuu ajaa öisellä kirkonkylälläkin, kun valoja ei ole. Toivoisin, että valot olisi sarjoitettu sillä lailla, että joka toinen tai kolmas valo voisi palaa. Vaan ei ole ja muutostyötkin maksaisivat liikaa. Jälkiviisaana on hyvä olla. Kakkostien valaistusta ollaan lisätty tietöiden ohessa. En ole ajanut vielä öiseen aikaan siellä suunnalla, mutta kaipa nekin sammuvat. Toivottovasti niiden kanssa ollaan oltu tietoisia sarjoituksesta. Isommat risteykset ainakin olisi hyvä olla valaistuina. Kunnalle syntyvä säästö on kuitenkin melkoinen ja jos sillä rahasummalla saadaan terveyttä tai koulutusta, olen valmis sammuttamaan valot.
Täällä haja-asutusalueella ei niitä valoja kaipaa. Mutta hyvältä tuntui, kun Moksintien pienellä mäennyppylällä näin valot seitsemästä talosta, joista kolme kaupungin (Karkkilan) puolella, kahdesta navetasta ja kolmesta linkkitornista. Lisäksi kahdella talonraakileella paloivat työlamput ja yksi seistä tönötti pimeässä. Emme elä syrjäkylillä, missä ei tuikku tuikkua tapaa. Lisäksi yllättävän lämpöinen tuuli toi näkymättömissä olevan navetan "tuoksun". Meidän nurkkakulmilla elää nykyaikainen maatalous, uudisasukas ja huipputekniikka rinnakkain, melko tyytyväisenäkin. Taidan olla onnellinen, kun saan asua tällaisessa paikassa.
Nyt pitäisi valita, pyykkikasa, Bond, pyykkikasa, Bond -pyykkikasa...Bond. Bond voitti.