Yhteystiedot

Jaana Sohlman
Haavistontie 435
03400 Vihti
040-3563094

Motto:
Tärkeintä elämässä on nöyryys ja intohimo. Minkä tahansa teetkin, tee se takapuoli savuten. Syöksy siihen suorin vartaloin, kahdella kierteellä, koska vain siten lunastat itsekunnioituksesi.
~Aino Suhola~

Kyläkoulut rulettaa

Sunnuntai 19.10.2008 klo 21.51


Illat menevät sukkelaan ja mistään ei tahdo löytyä aikaa istua vähäksi aikaa alas ja kirjoittaa tätä blogia.  On tämäkin päivä ollut aika täynnä.  Aamulla olisi ollut kiva nukkua pitkään pari levottomasti nukutun (täysikuun jälkimaininkeja), mutta tiesin, että jos nukun, päivän työt venähtävät.  Kirjanpitoasiakas toi kuitteja, taas on tullut verotoimistosta tiedustelu.  Otin vain kassin vastaan, sillä siskoni oli tulossa isäni kanssa vierailulle ja ruoanlaitto oli pahasti kesken. Oma isäni asustaa palvelukodissa, siksi olen myös palveluasumisen puolestapuhuja.  Kun hän asui yksin kotona, aina sai pelätä, mitä hänelle oli tapahtunut.  Nyt hänellä on oma asunto, mutta kuitenkin hoitoyhteisö lähellä.  Juhalla on alkanut hirvenmetsästys.  Se on hänen harrastuksensa, mutta välillä tuntuu, että pitääkö sitä joka viikonloppu mennä?  Tänäänkin oli vielä lähtö kummitytön 14-vuotissynttäreille Helsinkiin ja oli todella mukavaa, kun kakunleikkuuta oli odoteltu, kunnes me toiset kummit olisimme saapuneet.

Ruoanlaiton lomassa luin paikallislehden järjestämästä tulevaisuus- työryhmän kokouksesta.  Ja varsinkin yhden osanottajan kommentti: " Eihän siitä tule kuin sutta ja sekundaa kuin kaksi opea söhrää pikkukoulussa" herätti minussa raivon tunteen.  Omat lapseni ovat käyneet koulua kyläkoulussa ja ovat oppineet lukemaan ja laskemaan ja vähän muutakin.  Mielestäni he eivät ole sutta ja sekundaa.  Ja miten tuolla lauseella mitätöitiin taas monen ja monen kyläkoulun opettajan työ.  Sitten toinen saman puolueen edustaja moittii valtuuston oikeistolaisia siitä, etteivät nämä kunnioita kunnan päivähoitohenkilöstöä.  Kyläkoulut ovat rikkaus ja voimavara.  Helsingissä asuvat ystäväni ovat kadehtineet sitä, että lapseni on saanut olla toisen luokka-asteen kanssa samanaikaisesti opetettavana.  Lapsiani ei juurikaan kiusattu ja he eivät kiusanneet ketään, toivottavasti eivät. Jopa koulun keittäjä osallistui kasvatustyöhön opettamalla lapsia kiittämään ruoasta sekä kunnioittamaan sitä.  Kiinteistönhoitaja eli talkkari osallistui myös kasvatustyöhön.  Lapset kuitenkin saivat opiskella siihen tahtiin kuin kyvyt riitti.  Kaikille riitti aikaa.

Olen lasteni yläkouluun siirtymisestä lähtien ihmetellyt, miksi me aikuiset luomme paineita lapsille jo koulusta lähtien.  Yläasteella on opiskeltava kurssimuotoisesti, se orientoi korkeakouluopiskeluihin.  Jos olet viikon poissa, putoat opetuksesta.  Opiskele kieliä, niillä pärjäät globalisoituvassa yhteiskunnassa.  Kun kuuntelee muiden maiden lasten kielitaitoa, ihmettelee, mitenhän nuo raukat koskaan missään pärjäävät.  Mitenhän tästä kyläkoulujen maasta ovat nousseet nobelistit, suuret säveltäjät ja talousmaailman johtomiehet?

Kyläkoulu siirtää lapsen leikki-ikäisestä koululaiseksi pehmeästi ja joustaen.  Vanhemmat tuntevat toisensa ja ongelmiin pystytään puuttumaan helpommin, kun niitä ilmenee.  Ja ilmeneehän niitä, ei kyläkoulu mikään lintukoto ole.  Paljon on myös opettajasta kiinni.  Väite suden ja sekundan syntymisestä kyläkouluissa on syvältä.  Kyläkoulut rulettaa. 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini