Yhteystiedot

Jaana Sohlman
Haavistontie 435
03400 Vihti
040-3563094

Motto:
Tärkeintä elämässä on nöyryys ja intohimo. Minkä tahansa teetkin, tee se takapuoli savuten. Syöksy siihen suorin vartaloin, kahdella kierteellä, koska vain siten lunastat itsekunnioituksesi.
~Aino Suhola~

Vaalimainontaa

Sunnuntai 12.10.2008 klo 13.53 - Jaana

Pitkästä aikaa päivittämässä kirjoituksiani.  Lomamatkalta on palattu, mukava reissu.  Aurinko paistoi ja hyvin pääsi irrottautumaan arkiasioista.  Viikko oli juuri sopivan mittainen pätkä, pitempi aika olisi ehkä jo käynyt hermojen päälle.  Matkaseura oli mukavaa, lennot ajallaan ja hotelli kiva, ruoka ja juoma hyvää, se riittää.

Vaalityökin on aloitettava.  Tajusin viime torstaina, että vaaleihin ei ole enää montaa päivää.  Ennakkoäänestys alkaa ensi keskiviikkona. Nyt on viimeinen hetki suunnitella lehtimainontaa ja jaettavaa vaali-ilmoitusta.  Juttelin yhden toisen ehdokkaan kanssa siitä, miten vaikeaa on kehua itseään.  Ja niiden kuuluisien vaalilupausten tekeminen.  Kaikissa ehdokaskoulutuksissa on opetettu, että nosta muutama asia esille, älä koko elämän kirjoa.  Kauhean vaikeaa!  Itseäni kuvailen lehtimainoksissa suorapuheisena ja rohkeana.  Suorapuheisuus ainakin pitää paikkansa.  Yksi entinen työkaveri nimittää minua vieläkin rouva suorasuuksi.  Sitä en ihan viitsinyt mainokseen laittaa.  Ja mitä tuo rohkea tarkoittaa?  Se tarkoittaa, että uskallan olla myös eri mieltä oman ryhmäni kanssa.  Esimerkiksi, kun päätettiin jätekuljetuksista, ilmoitin ryhmälleni, että äänestän yksityisjärjestelmän puolesta, en keskitetyn.  Mutta myös erimielisenä on pystyttävä tekemään yhteistyötä oman ryhmän kanssa.  On tiedotettava etukäteen muita, etten ole tästä asiasta samaa mieltä kanssanne.  Yllätysvedot suuntaan ja toiseen eivät ole suositeltavia.

Kuvien lisääminen mainoksiin on myös kauheaa.  Kun ei ole mikään kaunotar ja kuvissa on jähmettynyt puolittainen hymy, ei haluaisi laittaa itsestään otoksia mihinkään esille.  Mutta tuntemattomimmille ei pelkkä nimi kerro mitään.  On vain rohkaistava itsensä ja laitettava se kuva esille.  Kotisivuille yritän lisätä vähemmän virallisia otoksia minusta ja minulle tärkeistä asioista.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vaalit, mainonta