Yhteystiedot

Jaana Sohlman
Haavistontie 435
03400 Vihti
040-3563094

Motto:
Tärkeintä elämässä on nöyryys ja intohimo. Minkä tahansa teetkin, tee se takapuoli savuten. Syöksy siihen suorin vartaloin, kahdella kierteellä, koska vain siten lunastat itsekunnioituksesi.
~Aino Suhola~

New Plymouth/ Mt. Taranaki 21.11.2014

Perjantai 21.11.2014 klo 9.44 - Jaana

Wellington on Uuden Seelannin pääkaupunki ja siten hallinnollinen keskus.  Siinä se sitten onkin.  Lähdimme eilen aamupäivällä innokkaina tutustumaan uuden kaupungin nähtävyyksiin kätevästi jälleen holiday parkimme vierestä kulkevalla bussilla.  Vähän aikaa harhailtuamme ja opastusta saatuamme löysimme kaupungissa kulkevan cable carin eli vaijerivetoisen vaunun lähtöaseman.  Se on vuoSesta 1902 kulkenut kaupungin keskusta kaupunkia ympäröivälle kukkulalle.  Huipulla on Wellingtonin kaupungin puutarha, mutta sitä emme nyt kiertäneet.  Syykin oli aika ilmeinen, puutarhassa on korkeuseroa kymmeniä metrejä ja cable carin asema oli sillä korkeimmalla kohdalla.  Hetken aikaa ihailimme maisemia, joimme kahvit ja matkustimme alas kaupungin keskustaan.

Wellingtonissa on Museum of New Zealand eli Te Papa Tongarewa.  Sinne on ilmainen sisäänpääsy ja siellä on kattavasti esillä Uuden Seelannin syntyhistoria, eläimistöä ja muutenkin luontoa esitteleviä kohteita, kuten ulkoalueella sijaitseva Bush area, jossa oli lähes kaikki Uuden Seelannin luonnossa esiintyvät kasvit.  Kaikista mielenkiintoisin oli eläimiä esittävä osasto.  Siellä oli mm. yli 20 metriä pitkä sinivalaan luuranko ja vuonna 1992 tutkijoiden nostama kolmemetrinen katkarapu, uskokaa tai älkää.  Mielenkiintoinen oli myös talo, johon on rekonstruoitu maanjäristys, the earthquake house.  Sisällä olevassa telkkarissa alkaa pyöriä video, jossa näytetään, kun tavarat alkavat tippua hyllyiltä ja samalla pikkuinen talo alkaa täristä, niin että se tuntuu kuin oikealta maanjäristykseltä.  

Mutta siinä se sitten olikin.  Aamulla ilma näytti lupaavasti aurinkoiselta, mutta iltapäivän aikana se oli muuttunut pilviseksi ja erityisesti tuuliseksi.  Meillä oli aika kesäiset vaatteet päällä ja niinpä päätimme pysytellä sisätiloissa.  Museon vieressä oli panimoravintola, jossa kävimme maistelemassa paikallisia oluita ja ottamassa hiukopalaa.  Netistä yritimme etsiä kohteita, joissa voisimme käydä, mutta kaupungista ei juurikaan muuta löytynyt kuin ne, jossa olimme käyneet.  Katsoimme jopa teatterikappaleet, mutta ei niitäkään ollut kuin musikaali Mamma Mia ja pantimiininäytelmä Punahilkka.  Niinpä kävimme ostamassa pelikortit, kaupassa ja takaisin holiday parkiin.  Ilta vietettiin pelaamalla korttia.

Aamulla lähdettiin ajamaan tänne New Plymothiin, jonka lähellä sijaitsee Moint Taranaki tai Mount Egmont.  Se on tulivuori, joka on siis syntynyt vulkaanisesti.  Nähtävyydeksi sen tekee se, että se on lähes symmetrinen pyöreä eikä lähellä ole muita vuoria.  Niinpä näimme sen jo ensimmäisen kerran lähes 60 kilometrin päästä.  Huomiseksi on kyllä luvattu huonoa ilmaa, mutta tarkoitus olisi lähteä vuorella käymään.  Saas nähdä, päästäänkö tai viitsitäänkö lähteä sateeseen kävelemään.

Matkalla tänne käytiin automuseossa, laitan pari kuvaa siitä tuonne kuvasivulle.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pääkaupunkia ja tulivuorta