Nelson 17.11.2014

Maanantai 17.11.2014 klo 5.14 - Jaana

Saavuimme juuri tänne Nelsoniin, Eteläsaaren pohjoisosaan.  Siellä Suomessa on vielä yö, mutta kun aamulla herääitejä ja avaatte iltapäivälehtien nettisivut, otsikot huutavat, että täällä on ollut valtava maanjäristys.

Me ollaan ainakin hyvissä sielun- ja ruumiinvoimissa, joten meidän puolesta ei tarvitse olla huolissaan.  Maanjäristys on ollut merellä Pohjoissaaren koillispuolella.  Katsoin juuri Uuden Seelannin maanjäristystietoj ja viimeisen kuukauden aikana täällä on ollut 5 yli viiden magnatudin suuruista maanjäristystä ja myös niillä alueilla, joilla me olemme liikkuneet.  Eihän se sitä tarkoita,mittelö niiden suhteen pitäisi olla varuillaan, mutta nyt ei ainakaan ole mitään hätää.

Olimme viikonlopun ajan Fox Glacierilla, jossa oli niin huono sää perjantai-iltana ja lauantaina, ettei edes holiday parkin WiFi toiminut.  Ehdin jo kirjoittaa pitkät pätkät juttua ja yhteys katkesi juuri, kun olin tallentamassa.

Viimeksi olimme lähdössä perjantaiaamuna Arrowtownista pois.  Sieltä oli mahdollisuus tulla pois isompaa tai pienempää tietä.  Juha valitsi sen pienemmän.  Alku oli todella serpentiinimutkaista tietä.  Kun pääsimme huipulle, saimme infoa, että olimme Uuden Seelannin korkeimmalla liikennöitävällä tiellä, reilun 1000 metrin korkeudesta.  Alaspäin tultiinkin sitten melko suoraviivaisesti, 150-200 metriä suoraa tietä, pudotusta tuolla matkalla useampi kymmenen metriä, äkkijyrkkä käännös js uusi lasku.  Kun olimme ohittaneet Wanakan kaupungin, alkoikin sitten ihan uusi maailma.  Olen hehkuttanut teille opasta Natural Wonders of New Zealand, jossa on kerrottu eri reittien varrella olevista luonnonihmeistä.  Tien Wanakasta Haastiin saisi kokonaisuudessaan laittaa tuonne kirjaan, niin kaunis se oli.  Tähän mennessä ollaan ajettu karuissa vuoristoissa, mutt tämän reitin varrella vuoren rinteitä peittivät rehevät metsät.  Välillä tie meni puiden muodostamassa tunnelissa.  Pari kirjan opastamaa paikkaakin käytiin katsomassa.  Ensimmäinen oli Blue Pools, jossa joessa olevassa suvantopaikassa vesi oli täydellisen kirkasta heijastaen vain sinisen valon spektristä.  Toinen oli 28 metrin korkuinen vesiputous.  Haastista eteenpäin ajettaessa metsä muuttui yhä enemmän sademetsää muistuttavaksi viidakoksi.  Ja myös sitä sadetta saatiin.  

Perjantai-iltana saavuimme sitten Fox Glacierille, jossa on vuorten välisessä laaksossa valtava  jäätikkö.  Erityiseksi tämän paikan tekee se, että jäätikön voi nähdä ilman että sille täytyy kiivetä ja se todellakin sijaitsee aivan sademetsän kupeessa.  Mitään muut tuolla ei sitten olekaan.  Katselimme säätiedotusta ja kun lauantaille luvattiin 60 mm vettä, niin päätimme, että lauantaina on turha lähteä kastumaan ja valitsemme kevyen opastetun kierroksen sunnuntaiaamulle.  Hyvä niin, sillä lauantaina oli kaikki retket peruttu.  Me ajoimme meren rannalle, mutta koska sielläkin oli kurja ilma, palasimme takaisin ja teimme reilun neljän kilometrin pituisen järven ympärikävelyn Lake Mathesonin ympäri, mikä tuntui vähän samalta kuin olisimme kävelleet oman mökkijärvemme ympäri.  PAITSI että ainakin viimeksi, kun Moksissa oltiin, ei siellä kasvanut palmuja ja saniaisetkin ovat pari kokoa täkäläisiä pienempiä.  Loppupäivä sitten pideltiin sadetta ja kuunneltiin ukkosenjyrinää.

Sunnuntaiaamu valkeni sitten aurinkoisena.  Olimme päättäneet, että sunnuntain kunniaksi syömme aamiaisen kahvilassa, joten ehdimme vielä ennen kahdeksaa käydä ihailemassa vuoristonäkymiä muutaman kilometrin päässä olevalta näköalapaikalta.

jäätikkökävely aloiteltiin tukikohdassa turvallisuusasioiden läpikäynnillä.  Nykyisin ei jäätiköille pääse enää kävellen, vaan ainoa keino on lentää helikopterilla.  Meidän opastettu retki vei meidät lähelle, mutta ei kuitenkaan kosketuestäisyydelle.  Jäätikkö elää koko ajan ja päivän aikana jää liikkuu 2-3 metriä eteen- tai taaksepäin riippuen säästä.  Viimeksi 16 vuotta sitten jäätikkö oli tullut lähemmäksi kylää lähes 150 metriä.  Aika hurjaa, kun nähtiin, että jääkerroksen paksuus on useampi kymmenen metriä.

Jäätikkökävelyön jälkeen lähdimme suoraan ajamaan Westportiin, jonne on matkaa Fox Glacierilta 300 kilometriä.  Lähdimme kello 12 ja perillä olimme kello18 illalla.  Matkalla pysähdyimme kahdesti; reilun puolen tunnin ruokatauko Hokitikassa ja Punakaikissa pysähdyimme ihailemaan pannukakkukallioita reilun viidentoista minuutin ajaksi.  Muuten tultiin aika tasaisen tappavaa tahtia eli huomaatte, että matkanteko ei täällä Eteläsaarella ole ihan samanlaista kuin meillä.

Illalla varasimme liput Pictonista Wellingtoniin kulkevaan lauttaan.  Keskiviikkona teemme siis paluun Pohjoissaarelle.  Ennen sitä olisi tarkoitus tutustua Abel Tasmanin kansallispuistoon, mutta miten, siitä saatte lukea sitten seuraavassa päivityksessä.