Yhteystiedot

Jaana Sohlman
Haavistontie 435
03400 Vihti
040-3563094

Motto:
Tärkeintä elämässä on nöyryys ja intohimo. Minkä tahansa teetkin, tee se takapuoli savuten. Syöksy siihen suorin vartaloin, kahdella kierteellä, koska vain siten lunastat itsekunnioituksesi.
~Aino Suhola~

Rotorua 28.10.2014

Tiistai 28.10.2014 klo 8.22

Täällä Lichfieldissä on ilta ja olemme juuri tulleet takaisin tilalle vietettyämme koko päivän Rotoruassa.  Tilalta on matkaa sinne noin 60 kilometriä.  Lähdimme aamulla aurinkoisessa ilmassa ajamaan, mutta kun saavuimme Rotoruaan, oli taivas pilvessä.  Ilma oli kuitenkin melko lämmin.

Maorit ovat Uuden Seelannin alkuperäiskansaa tai ovat tulleet tänne kuitenkin ennen valkoihoisia.  Tulivuoren purkaukset 1880 -luvun loppupuolella pakottivat maorit muuttamaan asuinpaikkaa ja he asettuivat sitten Rotoruaan.  Kävimme iltapäivällä Whakarewarewa -nimisessä kylässä, jota mainostetaan "the living Maori Village".  Vanhojen kuvien mukaan kylä on ollut asuttu pitkään ja kyllä osassa pienistä taloissa asuttiin vielä vakituisesti.  Näimme myös maorien esityksen, jossa näytettiin kiinteästi heidän kulttuuriin kuuluvia asioita, kuten 'haka', maorisotilaiden näyttävä rituaali.  Siihen kuuluu kovaa huutoa, uhkaavia elkeitä ja silmien pyöristämistä oikein avonaiseksi.

Useat paikannimet ovat täällä vielä maorinkielisiä, kuten esimerkiksi Putaruru, joka on kunta, jossa tila sijaitsee.  Pohjoissaari, jolla nyt olemme, on maoriksi Te Ika a Maui. Valkoihoisethan ovat tulleet tänne muualta.  Isäntämme Jim on syntynyt Englannissa ja hän on tullut Australian kautta tänne.  Maria on syntynyt täällä, mutta vanhemmat ovat tulleet Hollannista.  Ehkäpä perheen lapset tuntevat itsensä uusiseelantilaisiksi.  

Takaisin kuitenkin tämän päivän retkeen.  Aamulla olimme museossa, jossa oli hieno läpileikkaus maorien historiasta.  Laitan tuonne kuvasivulle kuvan toteeminaamioista, joita käytettiin pelotteluun.  Museon jälkeen kävimme polynesialaisessa kylpylässä, jossa oli lämminvesialtaita.  Aloitimme 36 -asteisesta ja päätimme 42 -asteiseen, joka oli ihan liian kuuma.  Sieltä kun nousi niin ihan alkoi päätä huimaamaan.  Iltapäivän kruunasi ruokailu Pig and Whistle -pubissa, jossa ruoka-annokset olivat todella isoja.  Juha tilasi ribsejä ja sai todellakin vain niitä, ison kulhollisen

Juhalta sujui vasemmalla kaistalla ajaminen jo melko luonnikkaasti.  Tosin leveillä paikoilla, kuten parkkialueilla, ei aina muista, että sielläkin ajetaan vasemmanpuoleisesti.  Bensan hinta on täällä reilut 2 dollaria litralta, mikä tekee noin 1,30 -1,35 euroa.  

Rotorua sijaitsee vulkaanisella alueella, mikä merkitsee mm. Kuumia lähteitä, lämpimiä mutalampia ja geysirejä.   Rotoruaan ilma oli siis sangen rikkipitoista ja tiedätte, miltä se tuoksahtaa.  Haisevan ilman vastapainona on kuitenkin loputon määrä ilmaista energiaa.  

1 kommentti . Avainsanat: Maorikulttuuri, vulkansuus