Yhteystiedot

Jaana Sohlman
Haavistontie 435
03400 Vihti
040-3563094

Motto:
Tärkeintä elämässä on nöyryys ja intohimo. Minkä tahansa teetkin, tee se takapuoli savuten. Syöksy siihen suorin vartaloin, kahdella kierteellä, koska vain siten lunastat itsekunnioituksesi.
~Aino Suhola~

Lichfield 3.11.2014

Maanantai 3.11.2014 klo 5.09 - Jaana

Täällä eteläisellä pallonpuoliskolla alkaa päivä kääntyä kohti iltaa.  Viimeiset tehtävät täällä Lichfildin Poultry Farmilla ovat siis käsillä.

Jim lähti tänä aamuna Aucklandiin toimittamaan munia.  Huomenna hänellä on perinteisesti vapaapäivä, koska Melbournessa Australiassa on suuret laukkakisat ja jos muistatte, Jim on asunut Australiassa 13 vuotta.  Niitä laukkakisoja seurataan täällä Uudessa Seelannissakin innolla jostain suurelta screeniltä ja sinne Jimkin suuntaa kisoja seuraamaan.  

Aamupäivällä pakattiin taas munia.  Toinen munankeruukone ei meinannut lähteä toimimaan, joten vähän jännitettiin, joudutaanko keräämään käsin munat.  Mutta onneksi sähkömiehen puhelimitse antamien ohjeiden perusteella Maria sai koneen toimimaan ja niin kaikki munat saatiin pakattua.  Munanpakkauksen yhteydessä päivystetään myös myymälää ja tänään tuli pienimuotoinen ruuhka, kun kolme asiakasta tuli yhtä aikaa.  Tai yhdessä autossa oli äiti ja tytär, jotka molemmat tulivat ostoksille.  Äiti kysyi, että minkä maan lippu on liehumassa.  Vastasin, että Suomen lippuhan se on.  Äiti sanoi heti tyttärelleen, että tämä oli ollut oikeassa.  Yhtenä päivänä muuten yksi mies kysyi aika vihaisesti, että mitä sinä annoit rahasta takaisin.  Olin vahingossa sanonut, että tässä teille kolme EUROA takaisin, kun tarkoitin dollareita.  

Käytiin tänään Te Waihau -nimisellä joella kävelemässä.  Maria haluaa aina näyttää paikallisen joen kaikille helperseille.  Ja olihan siellä kaunista.  Joen vesi on kristallinkirkasta ja väri vaihteli sinisestä vihreään.  Lisäksi joessa oli pieni koski, jossa oli vesiratas.  Laitan kuvia tuonne kuvasivulle.

Jokikävelyn jälkeen kävimme Putarurussa pienessä juustomyymälässä, joka valmistaa myymänsä juustot.  Saimme maistiaisia eri juustoista ja mukaan tarttui valkohomejuusto, jossa oli mukana mustia tryffeleitä.  Se oli aivan eritysen hyvää.  Tämän jälkeen kävimme kahvilla Grazy Cow -kahvilassa.  

Jos ihmettelette, miksi kirjoituksissa on paljon kirjoitusvirheitä, niin näiden kotisivujen oikolukuohjelma tekee ihan sitä, mitä itse haluaa.  Ja mihin haluaa.  Koettakaa saada kuitenkin selvää.

1 kommentti . Avainsanat: Jokikävely ja hullu lehmä