Kello on 16 ja olemme Aucklandin lentokentällä odottamassa koneen lähtöä Shanghaihin, jossa vaihdamme Helsingin koneeseen.  Olemme olleet tiistai-illasta tähän aamuun asti lypsykarjatilalla Te Awamutu -nimisen kaupungin lähellä ja nettiyhteys on ollut välillä hyvä ja välillä huono, mutta päivitystä en ole onnistunut tekemään.

Takana on lähes 4000 ajettua kilometriä ja tuhansia muistoja sekä iPadissa lähes 800 kuvaa. Reissu on ollut yhdellä enlanninkiliesellä sanottuna awesome.  Se, mitä ollaan täällä koettu, on jotain sellaista, että sitä täytyy vielä sulatella pitkään. Kaikki on mennyt tähän saakka hienosti, kun matkatavaratkin saatiin suhteellisen nopeasti mukaamme.  "Tappioksi" voidaan laskea ainoastaan se, että vuokraamamme henkilöauton yhden renkaan pölykapseli oli irronnut jossain vaiheessa ja jouduimme pulittamaan siitä 25 NZD.  

Viimeiset päivät tosiaan olimme Lindyn ja Michaelin lypsykarjatilalla.  Lindy työskentelee maissituotannon asiantuntijana yhtiössä, joka vuokraa viljelijöiltä peltoa ja viljelee niillä sitten maissia ja viljaa.  Suurimmasta osasta kasvustoista tehdään säilörehua, mutta osasta korjataan jyväsato.  Lindyn tehtävänä on huolehtia viljelysmaiden vuokrauksessa ja hän suunnittelee myös kaikki viljelytoimenpiteet.  Pääsimme keskiviikkoaamuna hänen mukaansa maissipeltoja kiertämään.  Yhtiö tosiaan tekee kaiken kylvöstä korjuuseen ja joka maissipellon jälkeen Lindy ilmoitti toimenpiteet, joita lohkolle tehdään.  

Michaelin tehtävä on arkisin yhdessä kahden työtekijän kanssa pyörittää yli 400 lehmän karjatilaa.  Keskiviikkona oli Lindyn syntymäpäivä, hän täytti 33 vuotta ja Michael on muutaman vuoden vanhempi. He ovat neljä vuotta pitäneet lypsylehmiä siten, että he omistavat lehmät ja maanomistaja pellot ja rakennukset ja voitto jaetaan puoliksi.  Tosin tänä vuonna he olivat ostaneet tilasta kolmanneksen.  Lindy on kotoisin maatilalta, mutta hänen vanhempansa ovat myyneet tilan pois, joten kummankaan kotitila ei ollut kyseessä.  

Koska molemmat ovat kovasti kiinni työssään, Lindy on halunnut aloittaa tämän helpers -hostin.  Sitä on kestänyt vasta vajaa vuoden ja tänä aikana heillä on ollut lähes kolmisenkymmentä helpersiä.  Isäntämies kuulemma ei ole kovin innostunut tästä ja työt ovatkin pääasiassa puutarha- ja kotityötä.  Ensimmäisenä päivänä harvensimme liian tiuhaksi päässyttä mansikkamaata ja toisena päivänä minä leikkasin nurmikon ja Juha muutaman pensaan.  Juha kyllä pääsi sitten auttamaan lehmien juottoputkiston siirtämisessä.  Siihen liittyy myös muutaman karkuun päässeen mullikan perässä juoksemista melko jyrkällä laitumella.  Lindy tekee pitkää päivää, kumpanakin päivänä hän tuli vasta kuuden jälkeen kotiin.

Kanatilalla olimme saaneet maistaa uusiseelantilaista kermaista limencelloa, joka oli tosi "yammya".  Iltapäivällä lähdimme saalistamaan tätä ja kun sitä sitten löytyi paikallista Alkosta, ostettiin sitä sitten kotiinkin tuotavaksi.  Koska Lichfieldiin ei ollut pitkä matka, päätimme vielä käydä tervehtimässä Mariaa ja Jimiä.  

Olen jo pariin kertaan kertonut, ettei tilan löytyminen ollut helppoa.  Saimme myös vihjettä, että kannattaisi yrittää Ayshire Association in New Zealandin kautta.  Olin yhdistyksen toiminnanjohtajan kanssa kirjeenvaihdossa ja hän laittoikin yhdistyksen kotisivuile ilmoituksen, että epämääräinäen suomalainen keski-ikäinen viljelijäpari haluaisi työskentelemään uusiseelantilaiselle tilalle.  Vaikka sitä kautta ei tärpännytkään, halusin muistaa Pamiakin suomalaisella tuotteilla ja piipahdimme tänään vielä yhdistyksen toimistossa tervehtimässä häntä.  Hamiltonissa oli muutakin mielenkiintoista katseltavaa, mutta Juha saa raportoida siitä.

Täällä Uudessa Seelannissa harvemmin sanotaan bye bye, kun erotaan, vaan "see you", vapaasti käännettynä nähdään taas.  Näin tehdään, vaikka tiedetään, ettei nähtäiskään.  Blogin kirjoituksen otsikko on maoria ja englanniksi se kuuluu "see you New Zealand". Kotiin on todella ihana tulla takaisin, mutta kyllä tänne voisi vielä uudestaankin tulla.  Juha on jo pitkään halunnut kirjoittaa maatalousaiheusen katsauksen, joten lisätään se tähän loppuun.  Kuvasivulle tulee lisää kuvia alkuviikosta.

No aluksi voi todeta että, amazing race on ollut tämä matka. Liikennettä jo sivusin ja maataloudesta tietenkin haluan jotain havaintoja kertoa. Oikeastaan nämä viimeiset päivät ovat saaneet palaset loksahtamaan paikoilleen. Se ei tietenkään ole uutta että karjatalous on pääelinkeino, mutta se on, että lohkokoot eivät kuitenkaan kovin suuria ole. Laitumia syötetään aina päivä kerrallaan ja koska laitumet aidataan tosi pitkäikäisiksi, ei lohkot ole isoja. Isot koneet eivät täällä loista vaan ihan voisi sanoa että suomalaisilla peruskoneillla pärjäisi hyvin. Niinkuin Jaana totesi täällä pyörii konesasemat. Lindynkin työpaikalla oli n.70 työntekijää ja traktorikalustoa ihan omaksi tarpeeksi. Lähinnä Fendt ja John Deere. Hamiltonissa olimme jo piipahtaneet useamman kerran  ja matkalllallakin olimme bonganneet yhden Valtran. Hamiltonissa sitten olikin Valtran maahantuontiliike, jossa kävimme kuvaamassa kotimaisia koneita. Eikä aikaakaan kun aktiivinen myyjä oli jo kimpussamme. Emme kuitenkaan päässeet kauppoihin vaan ainoastaan kehuimme kuinka hyvä traktori heidän myynnissä on.

Näin matkan lopussa haluan tässä kiittää Jaanaa kaikkien luettavana siitä niin suuresta panoksesta ja suunnittelusta tätä matkaa varten. Se panos jolla olen ollut mukana ei olisi riittänyt pitkällekään. Tehtäväni on ollut pyrkiä olla silloin se järjen ääni kun Jaanalle iskee paniikki. Ja voin todeta , että niitä hetkiä ei ole ollut montakaan.