Eilen se sitten tapahtui, mitä olen pelännyt koko matkan ajan.  Ensimmäinen suuri konfliktimaiden, jonka seurauksena peitto meni jakoon.  Perjantaiaamuna Juha ilmoitti vakavana, että jos peittoasiaan ei saada ratkaisua, niin seuraukset katstrofaaliset.  En uskaltanut riskeerata mitään, joten suostuttava oli, vaikka en ymmärrä, miten isosta peitosta ei muka riitä meille kahdelle.  Meillä on ollut yksi yhteinen peitto, joka on koostunut pussilakanasta ja sen sisällä olevasta kahdesta täkin tapaisesta.  Meillä on kyllä kaksi tällaista pakettia, mutta toista olemme käyttäneet täyttämään pedin saranapuolella olevaa ihmeellistä koloa.  Otimme kummastakin pussilakanasta toisen täkin täyttämään koloa ja toiset jäivät meille peitoiksi.  Ja Juha on taas onnellinen.  Onneksi yöt ovat lämpenemään päin, kun siirymme kohti pohjoista.

Torstaina emme pitäneet aamulla mitään kiirettä, vaan söimme aamupalan rauhassa ja oli meillä hetki aikaa jutella campingparkissa asuvan ja Arrowtownissa työskentelevän nuoren saksalaismiehen kanssa.  Oli kuulemma tullut töihin tänne, koska kotiseudulla Baijerissa oli liikaa hälinää ja ihmisiä.  Kaveri oli jo aikaisempina iltoina ollut meidän kanssa samaa aikaa syömässä ja vaikutti kovin yksinäiseltä. 

Juha oli jo edellisenä päivänä bongannut hiihtokeskuksen kyltin ja ehdotti, että ajetaan tilaihmeellä sinne.  Tie vaikutti kyllä hieman mäkiseltä, mutta pakkohan sitä on kyydissä istua, kun ei muutakaan voi.  Olihan ne maisemat komeat.  Vuoren rinteellä oli paikka, josta tehtiin tandemliitovarjolaskuja.  Huomasin, että Juhaakin vähän poltteli...

Matkalla Queenstowniin ajoimme sen jokiveneajelupaikan ohi ja yht'äkkiä tilaihmeemme kurvasi sen parkkipaikalle.  Ja eipä aikaakaan, kun Juha oli jo bookannut itselleen veneajelun. Minä jäin tyytyväisenä rannalle kuvaamaan.

Tämän jälkeen jatkoimme matkaa keskustaa kohden.  Vaikka Uusi Seelanti onkin vuoristoinen maa, köysiratoja, joihin siis pääsee ilman suksia ja ympärivuotisesti, ei ole kuin kaksi.  Toinen Quuenstownissa ja toinen Rotoruassa.  Kiipesimme tällä gondoliköydiradalla Bob's Peakille.  Onneksi ilma oli aurinkoinen, joten meillä oli mahtavat näkymät vuorille ja järvelle.

Uuden Seelannin kansallislintu on kiwi ja luulin sen jo kuvanneeni, kun olimme Rotoruassa.  Maria kuitenkin kertoi totuuden, että ei se ollutkaan mikään kiwi, joka on yölintu ja kovin arka ja aika harvinainenkin.  Joten paras paikka sen näkemiseen oli kuitenkin lintupuisto.  Sielläkin kiwit olivat sisällä rakennuksessa, jossa oli hämärä punainen valo ja jossa ei saanut valokuvata eikä metelöidä.  Myöhemmin saimme seurata lintujen ruokintaa ja silloin meille kerrottiin, että kiwi on äärimmäisen arka päivänvalolle, joten todnnäköisyys, että sen luonnossa tapaisi, olisi todella äärimmäisen olematon.hyvä, että saimme nähdä sen edes tarhassa.

Eilinen oli sitten matkapäivä ja tämän reissun parhaimmat maisemat toistaiseksi. Arrowtownista lähdimme nousemaan serpentiinimutkia ylös, Juhalla kun tuntuu olevan outo mielihalu ajella juuri näitä vuoristoteitä.