Saavuttiin eilen iltapäivällä Aucklandiin havaitaksemme, että ne matkatavarat eivät sittenkään olleet tulleet perille. Juha sitä vähän epäilikin, koska Melbournessa koneiden välissä vaihtoaikaa oli vain 40 minuuttia ja Singaporesta lähtenyt kone oli 10 minuuttia myöhässä. Mekin ehdimme juosten Aucklandin koneeseen. Eipä ole aiemmin tullut lennettyä niin isoilla koneilla, Airbus 380:lla. Kahdessa kerroksessa matkustajia, aika hurjaa. Elokuviakin olisi ollt valittavana vaikka kuinka, mutta väsyneenä ei oikein jaksanut keskittyä niistä mihinkään, Juha tosin väitti katsoneensa Singaporesta lähteneessä koneessa "Kuinka kesytän lohikäärmeen 2".
Torstai on mennyt Aucklandin keskustassa rahaa vaihtaen ja SIM -korttia metsästäen. Käytiin me Sky Towerissa, lähes kolmensadan metrin korkeudessa. Ladattaisiin kuvia, mutta ei vielä olla ehditty opetella, miten se tapahtuu. Iltapäivällä soitin laukkujen selvitykseen ja sain kuulla, mikäli vain oikein ymmärsin, että laukut ovat tulossa Fidzin kautta ja saisimme ne vielä tänään. Nyt tosin kello on jo yli puoli seitsemän, eikä niitä vielä ole näkynyt täällä hotellilla. Kävimme jo ostamassa bussiliput Lichfieldiin, jonne lähdetään huomenna aamulla. Onneksi ehdittiin vähän täydentää varastoja, mutta olisi kiva saada ne lakuukin mukaan. Jännitys jatkuu...
Pientä säpinää teillä ollut tähän alkuun :)