Nyt sain sen aikaiseksi, nimittäin vaalimainoksen lehtiin. Kyllähän siitä aikaisemmin soiteltiin, mutta silloin sanoin, ettei ole rahaa. No, ei ole nytkään, mutta kaipa ne ilmoitukset maksetuksi tulee. Rahaa suuremman ongelman muodosti, että mitä uskallan luvata. Ajattelin ensiksi, että sellaista suurisuuntaista kuin "Vaalilupauksina pettymyksiä". Enkä mitään muuta. Mitään muutahan ei voi luvata. Olen kuitenkin pitänyt kaikissa vaaleissa teemana tätä määrätöntä maalaisjärkeä ja naisnäkökulmaa ja siksi lainasinkin Heli Laaksosta: "Ämmäjärkke valtuustoon". Ei Heli L sitä valtuustoa siinä käyttänyt, sen keksin ihan itse.
Ämmäjärkke valtuustoon.
Mitä sillä haluan sanoa. Yritän aina perustaa päätöksentekoni järkisyille. Otan myös asioista selvää, jos en ymmärrä. Järkeä on myös joskus myöntää, että toisen näkökanta voi olla oikea. Silloin on järkeä antaa myöden. Tappelemalla ei asioita viedä eteenpäin eikä korulauseilla. Valtuustyö on raakaa työtä, asioiden selvittämistä itselleen ja ehkä vähän myös muille. Pitää tietää, mistä päättää ja mitä päätöksestä seuraa.
Ämmää minussa on myös hiukan. Pieni kiukkuinen akka minussa joskus nostaa päätään. Aika useinkin, jos meidän isännältä kysyttäisiin. Varsinkin silloin, jos asioita viedään eteenpäin väärin perustein. Halutaan hyvää muka toiselle, mutta onkin pienen pieni oma lehmä ojassa.
Tulevalla valtuustokaudella tarvitaan järkipäätöksiä. Ja vähän sitä kiukkuista ämmääkin.
Äänestä ämmäjärkkee valtuustoon!