Olin eilen muiden keskustalaisten kanssa torilla. Olihan siellä muutkin ryhmät. Ehdokkaan perustyötä on seistä näkyvillä, vaikka
kukaan ei olisikaan kiinnostunut juuri sinusta. Itse tunnen nummelalaisia huonosti johtuen siitä, että olen asunut kirkolla ja Olkkalassa. Siksi olisi ollut kiva, että joku olisi käynyt kysymässä mielipiteitäni jostakin asiasta. Ilmapallojen jako ja mehujen tarjoilu on ihan kivaa, mutta keskustelu vielä mukavampaa. Seuraavalla kerralla, kuntalaiset hei, tarttukaa rohkeasti hihasta ja pistäkää ahtaalle. Kävin kaupassa siinä välillä ja kun katselin marketin pitkiä kassajonoja, ajattelin, että tännehän sitä vaalityötä pitäisi tulla tekemään. Viime kunnallisvaaleissa äänestysprosentti ei ollut kovin korkea. Mietin siinä jonottaessani, että onko nykysysteemi hyvä? En itse kuitenkaan keksi mitään fiksumpaa. Tähän meidän on tyytyminen. Mietin myös, onko äänestämättä jättäminen merkki siitä, että yli 40 % kuntalaisista ei löytynyt sopivaa ehdokasta vai eikö yksinkertaisesti oman kotikunnan asiat kiinnosta. Toivottovasti Vihdissä toteutettava sähköinen äänestys lisäisi äänestysaktiivisuutta tällä kertaa.
Itseltäni aktiiviseen vaalityön tekemiseen tulee pakollinen tauko. Varasin jo kevättalvella 20-vuotishääpäivän kunniaksi matkan Kyprokselle. Isäntä tosin harmittelee, että pitääkö sitä nyt lähteä, kun syystyöt on kesken. Hyvä lähtökohta reissulle. Toivottovasti kuitenkin pystymme rentoutumaan ja nauttimaan kauan kaivatusta lomasta.